Kourallinen pieniä siemeniä. Kuppi multaa. Tyttäreni kanssa istutamme rairuohoa. Valmistaudumme pääsiäiseen. Kerron hänelle, että kun kastelemme multaa ja kärsivällisesti odotamme, siemenistä kasvaa ruohoa. Hän haluaa jäädä katsomaan. “Äiti joko se kasvaa? Kerro minulle milloin?” “Ei vielä tänään”, vastaan ja hymyilen. Tuo pienen lapsen into on niin liikuttavan suloista. Ei vielä muutamaan päivään, ajattelen mielessäni, mutta en sano sitä ääneen. Se olisi liikaa tuolle pienelle ihmiselle. Illalla hän kirkkain silmin kuiskaa: “Huomenna, kun herään, se on varmasti jo kasvanut”. En vastaa hänelle mitään, hymyilen vain. Pääsiäinen. Rairuohoa ja suklaamunia. Pieniä tipuja ja pehmeitä pupuja. Sitä on lapseni pääsiäinen. Miten kaukana se onkaan minun pääsiäisestäni. Minun pääsiäiseni on pitkäperjantain kipuilua. Miksi, Jeesus,…