Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten; matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen. Olen kahden valtakunnan kansalainen. Mutta olen muutakin. Olen kahden valtakunnan työntekijä. Töissä kirkolle, ja töissä Jumalalle. Kirjuri, Kipa, Hallinnonuudistus, Seurakuntayhtymä. Kaikki tämä uusi tuntuu vievän kirkon voitolle Jumalan jäädessä sivuun. Tuntematon pelottaa. Aistin sen kaikkialla. Käytäväkeskusteluissa, kokouksissa, kohtaamisissa. Kaikki se energia, joka tähän muutokseen menee, on pois siitä, minkä annan Jumalalle. Ja jos ei ole, niin se on pois siitä, minkä annan perheelleni, lapsilleni, puolisolleni, ystävilleni. Joku sanoi, että itseäänikin tulisi rakastaa. Kun kysyin kollegaltani viikko sitten, milloin hän…